Suurta suosiota nauttiva Atomirotta toukokuussa On The Rocksiin!
Ystävänpäivänä 2014 perustettu Atomirotta on alusta asti seurannut vanhaa hienoa viisautta: tekemällä oppii! Yhtye on pitänyt aina langat täysin omissa käsissään ja vaalinut tiukasti hienoa DIY-perinnettä. Kymmenen vuotta, viisi albumia, lukuisia kulta- ja platinasinkkuja, oma levy-yhtiö, ohjelmatoimisto ja verkkokauppa sekä satoja räjäyttäviä keikkoja ennakkoluulottomasti kuumilta lähiöklubeilta aina suurimmille festarilavoille, joilla on sementoitu maine yhtenä maamme kovimmista ja tinkimättömimmistä live-bändeistä. Atomijuna jyskyttää entistä voimakkaammin eteenpäin oikealla, omannäköisellä kurssillaan ja me, Rane, Mikko ja Juuso heitetään hiiliä pesään ja pidetään vaunut raiteilla! Pysykää mukana!
Atomirotta
On The Rocks
Pe 9.5.2025
Aikataulu
20:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 30 €
– ovelta 35 €, mikäli jäljellä
—-
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 2 € /kpl.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo klo 16 alkaen.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksi tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.