Raikkaasta ja tinkimättömästä soundistaan tunnettu räppäri-tuottaja Axel Kala sekä räppärien lempiräppärinäkin tunnettu Kalle Kinos nähdään yhteiskeikalla On The Rocksissa kesäkuussa!

Axel Kala vakuuttaa kuulijansa kokeilunhaluisella sekä lyriikoilla vaikutuksen tekevällä musiikillaan. Hän on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-artisteista, jonka musiikissa paistaa eri tyylien ja maailmojen yhdistäminen. Axel Kala julkaisi viime perjantaina Huudeil fame (feat. Lyttä & Tohtori Getto) -kappaleen, joka nousi Spotifyn Top 50 -listallekin.

Axel Kala julkaisi alkuvuonna 2023 odotetun debyyttialbuminsa Sademies, joka sisältää muun muassa artistin nuoruuteen palaavan singlen Emmä haluu kaikkee. Levyltä löytyy myös jo aiemmin julkaistuja singlejä: platinahitti Moni meist, luottotuottajan kanssa työstetty Sait mut jäämään (feat. Skywalk) sekä artistin soundimaailmaa kiteyttävä Kosketan pilvii.

Vuoden 2023 lopussa Axel Kala julkaisi yhdessä Pyrythekidin kanssa Maalainen-EP:n, joka summaa KPC-kollektiivilaisten laadukkaan yhteistyön tuloksen. Kokonaisuudella kuullaan muun muassa top-listoiltakin löytyneet afrosoundista vaikutteita saaneet singlet Mä + Sä ja 3 Toivomusta. Näistä jälkimmäinen piti paikkansa vielä kuukausia julkaisun jälkeenkin Spotifyn virallisella top-listalla. Axel Kalalta ilmestyi huhtikuussa 2025 single Sisään (feat. DJ Ibusal), joka antaa hyvää esimakua artistin tulevasta tuotannosta.

Featista Pyrythekidin Epäkohtelias-kappaleeltakin tunnettu artisti on tuottanut paljon kappaleita monille top-listojen alkupäästä löytyville artisteille. Axel Kalan tuotantoja on kuultu muun muassa Pyrythekidin, Mouhouksen, Etan, Stepan, Aren, Lytän ja yhdysvaltalaisen Bonesin kappaleilla.

Yli 20 vuoden ajan suomiräpin parissa meritoitunut tamperelaislähtöinen Kalle Kinos on alan pioneereja, joka tunnetaan leikkisästi – mutta totuudenmukaisesti räppärien lempiräppärinä. Idän Ihmeenäkin vaikuttanut Kinos tunnistetaan rehellisistä, puhuttelevista sanoituksistaan sekä taidokkaasta flowstaan.

Chillaa meiä kanssa -kulttikappaleeltakin muistettava artisti on tehnyt pitkän uran ja vaikuttaa edelleen aktiivisesti niin julkaisu- kuin keikkarintamallakin. Kinoksen aliaksella julkaistut ensimmäiset pitkäsoitot ovat vuosina 2014 ja 2015 tehdyt Hyvä Ätmös ja Syvä Ätmös, joita edelsi useampi yhteistyöprojektina syntynyt albumi. Viime vuosina hän on ollut mukana muun muassa Tiedemiehen kanssa tehdyllä Kalevacation-EP-sarjalla, joka herätti syystäkin paljon arvostusta.

Urallaan kymmeniä yhteistuotantoja ja fiittejä tehnyt rap-ikoni on julkaissut PME Recordsin leivissä vuonna 2021 albumin 5.0 ja lokakuussa 2023 albumin Oloasu Business. Albumikokonaisuudella kuullaan sulavaa riimittelyä ja monikerroksellista tarinankerrontaa leikkisää ulosantia unohtamatta – artistille tyypillisesti. Albumilla vierailee myös Seksikäs-Suklaa sekä Valma.

Axel Kala, Kalle Kinos
La 28.6.2025
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu
20:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 18 €
– ovelta 22 €

HAILER- Tapahtumakuvaukset:

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,5 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo klo 16 alkaen.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...