Kaunis Kuolematon saapuu On The Rocksiin levyjulkkarikeikalle – bändi soittaa kaksi settiä saman tapahtuman aikana

Viime levyjulkkarikeikkansa loppuunmyynyt Kaunis Kuolematon julkaisee uuden ”Mielenvalta”-albuminsa 13.10.2023 ja juhlistaa tätä soittamalla spesiaalin tuplasettikeikan On The Rocksissa lokakuussa.

Kaunis Kuolematon on runsaassa kymmenessä vuodessa kasvanut yhtyeeksi, jonka monipuolinen äänimaailma nappaa kiinni raskaan musiikin ystävistä hyvinkin laajalla kaarella. Ryhmän käsitys melankoliasta, raivosta ja ihmismielen koko tunnekirjosta peilautuu suoraan Kaunis Kuolematon -musiikkiin, kuten juuri julkaistuun ”Peilikuva”-singleen.

Suomalaisen melankolian ruumiillistuma Kaunis Kuolematon on noussut maamme yhdeksi mielenkiintoisimmista yhtyeistä, jonka nousu ei näytä laantumisen merkkejä. Vuoden 2020 Syttyköön toinen aurinko -pitkäsoitolla syvälle doom death -tyylisuuntaan sukeltanut Kaunis Kuolematon jatkaa itselleen luonnollisella tiellä ”Mielenvalta”-albumilla, joka on entistä vivahteikkaampi ja laaja-alaisempi.

On The Rocksissa juhlitaan yhtyeen uutta albumia ainutlaatuisella tavalla, kun lavalla kuullaan kaksi erillistä settiä: klassikkokappaleet ja vanhempaa tuotantoa, sekä uusi albumi kokonaisuudessaan.

PE 20.10.2023
On The Rocks

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 18 €
– ovelta 20 €, mikäli jäljellä