Suomalaisen stoner-rockin kulttinimi Mannhai tekee odotetun paluun alkuperäiskokoonpanollaan! Edellisen kerran vuonna 2016 livenä nähty Mannhai nähdään On The Rocksissa heinäkuussa. Liput keikalle myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä

Oppu Laineen ja Ile Laaksomaan vuonna 2000 perustama Mannhai nousi nopeasti suomalaisen raskaamman rockin kärkinimeksi yhdistellen tarttuvaa groovea ja raskaita riffejä. Matkalle mahtuu mm. Suomen Virallisen Listan 1. sija vuodelta 2005. Nyt fanit saavat tilaisuuden kokea tuon alkuperäisen energian uudelleen.

Keikalla kuullaan materiaalia erityisesti yhtyeen alkutaipaleen levyiltä. Luvassa on tiukkaa, vahvasti riffivetoista Stoner-rockia, joka soi yhtä voimakkaasti kuin ennenkin. Älä jää paitsi tästä ainutlaatuisesta paluusta – Mannhai is back!

Feelings
Feelings on 1990- luvulla perustettu lohjalainen yhtye. Bändi perustettiin halusta soittaa yksinkertaista rockmusiikkia, joka saa hymyn huulille ja lanteet keinumaan. Xysman ”Lotto”- albumin aiheuttamat hyvänolontunteet, niin kotona kuin puutarhassa, ovat olleet suurena inspiraationa Feelingsille kautta vuosien. Feelings toivoo yleisön jättävän arjen murheet taakseen ja luottavansa liskoaivojen rytmikkääseen ja primitiiviseen kutsuun tanssilattialle.

Mannhai: 25-vuotisjuhlakeikka, Feelings
Pe 11.7.2025
On The Rocks, Helsinki
Liput alk. 20 €

Aikataulu
20:00 Ovet

Liput
– ennakkoon Tiketistä 20 €
– ovelta 23 €, mikäli jäljellä

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,5 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo klo 16 alkaen.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.