ROCK BAND FROM HELL KIERTÄÄ SYKSYLLÄ SUOMEA! Niin kotimaassa kuin Euroopassakin yleisöä hurmannut rock band from hell esiintyy On The Rocksissa lokakuussa.

RBFH kertoo viettäneensä koko kevään studiossa uuden albumin kimpussa ja avanneen uuden sivun urallaan. Albumilla tullaan kuulemaan aiempaa raskaampaa ja synkempää, mutta myös yhtyeen herkempää puolta. Yhtye on valmistellut syksyn keikoille täysin uuden shown ja aikoo esittää debyyttialbumin lisäksi ennenkuulumatonta ja julkaisematonta musiikkia myöhemmin julkaistavalta toiselta albumilta.

Vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi ”Music For Late Night Activities” ja sitä seurannut aktiivinen keikkailu ovat todistaneet yhtyeen energian ja lahjakkuuden. Kotimaisen punk rockin aallonharjalle noussut rock band from hell kiersi Eurooppaa keväällä 2024 yhdessä Blind Channelin kanssa avasi oven kansainvälisille vesille. Viime syksynä yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa omalla loppuunmyydyllä Helsingin keikallaan, joka keräsi paikalle faneja eri puolilta Eurooppaa.

”RBFH” yhdistää musiikissaan perinteisiä rock-elementtejä moderneihin trendikkäihin sävyihin, luoden ainutlaatuisen ja vangitsevan kokonaisuuden. Yhtye on kerännyt tähän asti vajaa 2 miljoonaa striimiä Spotifyssä.

Yhtyeen selkärangan muodostavat laulaja-kitaristi Jani Tillman ja rumpali Mikko Nykänen, jotka aloittivat musiikillisen yhteistyönsä jo 10-vuotiaina. Keväällä 2025 yhtye tiedotti kokoonpanon muutoksesta ja Onni Lappalaisen liittyneen bändiin uutena kitaristina sekä biisinkirjoittajana.

rock band from hell
La 11.10.2025
On The Rocks, Helsinki
Liput alk. 17 €

Aikataulu
20:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 17 €
– ovelta 20 €

Ovella eteispalvelumaksu 3,5€/hlö.

 

Share this...