Ruotsalainen Scar Symmetry kiertää Suomea maaliskuussa 2024 – Helsingin keikka On The Rocksissa

Uuden levynsä myötä myös uudesti syntynyt ruotsalainen progressiivisen melodeathin kärkinimi Scar Symmetry palaa Suomeen ensi vuoden maaliskuussa.

Yhtye julkaisi pitkään odotetun The Singularity (Phase II – Xenotaph) -albuminsa kesäkuun alussa Nuclear Blastin kautta. Levyn julkaisua voidaan pitää yhtyeen osalta uuden sivun kääntämisenä, sillä viimeisimmästä julkaisusta ehti vierähtää melkein yhdeksän vuotta. Xenotaph-kiertue alkoi jo viime keväänä yhtyeen kiertäessä Ruotsia yhdessä Meshuggahin kanssa. Suomessa yhtye on aina odotettu vieras ja useamman kaupungin kattava kiertue tarjoaakin nyt mahdollisuuden todistaa Scar Symmetryn uusi aikakausi maamme eteläosista pohjoiseen asti. Valloittavia kitaraharmonioita lisänään progekiemuroita, kliinejä lauluosuuksia tarttuvilla pop-koukuilla, raivokasta murinaa, tekoälyteemaisia lyriikoita sekä mukaansatempaava lavapresenssi. Jotenkin näin kiteytyisi se, mitä yhtyeeltä voidaan ensi maaliskuussa odottaa. Phase II on alkanut!

LA 16.3.2024
On The Rocks, Helsinki

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 29 €
– ovelta 32 €, mikäli jäljellä