On the Rocksissa järjestettävän Silmien Takana -klubin syysohjelmisto on julkaistu ja syyskuun iltaa tähdittää pitkän linjan suosikkiartisti Jonna Tervomaa Tilassa-kokoonpanollaan. Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja intiimiin tunnelmaan perustuvan klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. On the Rocks muuttuu Silmien Takana -iltoina tunnelmalliseksi keikkatilaksi, jossa esiintymisistä pääsee nauttimaan kynttilöiden lämpimässä valossa. Lippuja myydään rajallinen määrä, jotta tila ei käy liian ahtaaksi, ja suurin osa paikoista on istumapaikkoja.

Jonna Tervomaa on yli 20 vuotta kestäneellä aikuisurallaan sementoinut asemansa sekä mielenkiintoisena lauluntekijänä että ilmaisuvoimaisena tulkitsijana. Edellisellä Ääni-levyllä artisti otti ohjat täysin omiin käsiinsä sanoittamalla ja säveltämällä koko levyn. Tervomaalla on keikalla mukanaan Suomen soittajakermaan lukeutuvat Jussi Jaakonaho ja Niko Votkin. Teemaksi valikoitunut rohkeus sopii itseään alati haastavalle Jonnalle kuin nakutettu.

Aikataulu:
19.00 Ovet
19.30 Support
20.15 Tervomaan haastattelu
21.00 Jonna Tervomaa Tilassa

Liput 20/22 €, OTR-kortilla 18/20 €. Liput myynnissä Tiketissä maanantaina 20.5. klo 09.00.
https://www.tiketti.fi/silmien-takana-jonna-tervomaa-tilassa-rohkeus-on-…

Silmien Takana -iltojen aikana talon viinipullot 25 €.

Syksyn artistit ja teemat:

8.8. Joshua James – Discovering Responsibility 22 / 25 €
5.9. Jonna Tervomaa Tilassa – Rohkeus 20 / 22 €
3.10. Topi Saha – Teeskentely 13 / 15 €
7.11. The Hearing -levyjulkkarit – Demian 20 / 22 €
5.12. Jukka Nousiainen – Musiikin voima 13 / 15 €

https://www.instagram.com/silmientakana/
https://www.facebook.com/Silmientakana

Kerro kaverille:
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin