Sparzanza lokakuussa On The Rocksiin!
”Sparzanzan live ei petä koskaan!”
Ruotsalaisbändi julkaisee ennen keikkoja albumin From Dust to Darkness.
Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä ruotsalainen rokkikone Sparzanza saapuu pitkästä aikaa viihdyttämään suomalaisia ystäviään. Yhtye esiintyy On the Rocksissa perjantaina 10. lokakuuta.
Suomeen saapuu bändi, joka luottaa yhä reiluun kitarointiin, päähän porautuviin melodioihin ja tummuuteen, joka tuntuu mielen syvimmissäkin sopukoissa. Yhtyeen viimeisin single The Blinding Absence of a Light enteilee uutta albumia. From Dust to Darkness -niminen Sparzanzan yhdeksäs albumi on kuultavissa ennen keikkoja Suomessa.
Verkkojulkaisu Nuorgamin laskujen mukaan Sparzanza oli 15 vuotta sitten Suomessa useimmin esiintynyt ulkomainen rockbändi 2000-luvulla. Sen jälkeen orkesterin vierailutahti on hieman rauhoittunut, mutta nyt nälkäisten ja janoisten fanien tarpeet on jälleen aika tyydyttää: Sparzanzan live ei petä koskaan!
Sparzanza (SWE)
Pe 10.10.2025
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu:
20:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 35 €
– ovelta 38 €, mikäli jäljellä
—
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,5 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.