Whispered päättää hiljaisuutensa – vuonna 2018 viimeksi esiintynyt yhtye nousee On The Rocksin lavalle toukokuussa!

Samurain lailla suomalaisen raskaan musiikin taisteluareenalla liikkunut Whispered on vihdoin valmis paluuseen. Japanilaisesta kansanmusiikista ja mytologiasta vivahteita melodiseen death metalin ammentava bändi soittaa lauantaina 9. toukokuuta Helsingin On the Rocksissa. Keikka on ensimmäinen sitten vuoden 2018.

Whisperedin miekka heilahti ensimmäisen kerran vuonna 2004. Sittemmin orkesteri ehti julkaista kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin, Metsutan – Songs of the Void on vuodelta 2016.

Tällä hetkellä Whispered valmistautuu seuraavan albuminsa julkaisuun. Mystinen yhtye toteaa tulevasta levystä seuraavasti:

– 枯れた大地に、生き返れ、命の火よ

Illan lämmittelee vauhtiin joensuulainen sinfonista ja melodista death metalia taidokkaasti yhdistelevä Inthraced.

––––––––

Whispered
La 9.5.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu:
20:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 25 €
– ovelta 28 €, mikäli jäljellä

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...