RUOTSALAINEN HEAVY METAL -YHTYE BULLET SAAPUU ON THE ROCKSIIN!

Metalliskenessä jo vuodesta 2001 vaikuttanut ruotsalainen Bullet esiintyy keskiviikkona 26. elokuuta On The Rocksissa. Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 15. joulukuuta klo 9 Tiketissä.

Debyyttialbuminsa vuonna 2006 julkaissut yhtye on tunnettu energisistä live-esiintymisistään, tinkimättömästä asenteestaan sekä klassisen heavy metalin ja hard rockin perinteitä kunnioittavasta soundistaan. Bulletin uusin julkaisu on marraskuussa 2025 julkaistu “Keep Rolling” ja sen myötä bändi saapuu uskollisen ja alati laajenevan fanikuntansa mieliksi myös Suomeen loppukesästä 2026.

––––––––

Bullet (SWE)
Ke 26.8.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu
19:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 29 €
– ovelta 32 €, mikäli jäljellä

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...