Legendaarinen savonlinnalainen HC-punk-pop-yhtye VTH esiintyy On The Rocksissa helmikuussa! Mukana illassa hardcore-punkin lähettiläät Perikunta ja Turpakäräjät.

VTH on legendaarinen savonlinnalainen HC-punk-pop-yhtye, joka on vuosien saatossa saavuttanut kulttimaineen tinkimättömästä asenteestaan ja energisistä live-vedoistaan. Yhtye on palannut ryminällä lavoille – ja kuulostaa nälkäisemmältä kuin koskaan.

Viime vuonna VTH nähtiin innokkaiden fanien edessä mm. Savonlinnan keikoilla sekä legendaarisella Tavastia Klubin lavalla, missä bändin suora, rehellinen live-energia lunasti odotukset kerta toisensa jälkeen.

VTH on aloittanut uusien biisien työstämisen, ja vuoden 2026 aikana lavoilla kuullaan useita maailman ensiesityksiä– eli keikat eivät ole pelkkää nostalgiaa, vaan elävää ja eteenpäin katsovaa punk-poljentaa.

VTH:n soundi yhdistää hardcore-punkin raakuuden ja pop-melodioiden tarttuvuuden: kappaleet iskevät nopeasti, jättävät jäljen ja pakottavat vartalot vipattamaan.

Yhtyeessä on mukana myös tunnetut nimet suomalaisesta musiikkikentästä:

Ville Leinonen – VTH:n alkuperäisjäsen, sittemmin palkittu ja arvostettu Valumo yhtyeen keulakuva ja sooloartisti, joka on tehnyt mittavan uran suomalaisen vaihtoehtomusiikin kentällä. Hänen uniikki ja vahva esiintymisenergia tuovat keikkaan uuden ulottuvuuden.

Olli Halonen – DISCO-yhtyeen kitaristi ja säveltäjä, jonka työ 2000-luvun kotimaisessa rockissa on jättänyt pysyvän jäljen. Halonen palaa VTH:n riveihin tuoden mukanaan ammattimasta kokemusta, tarkkuutta ja tiukkaa asennetta.

Illassa mukana punk-yhtyeet Perikunta ja Turpakäräjät.

––––––––

VTH, Perikunta, Turpakäräjät
To 26.2.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu
19:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 16 €
– ovelta 19 €

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...