Gladenfold juhlii levyjulkkareitaan On The Rocksissa huhtikuussa!
Vuonna 2003 perustetun Gladenfoldin juuret ovat syvällä pohjoismaisen metalliperinteen mullassa. Turkulaislähtöisen yhtyeen musiikissa yhdistyvät niin melodisen death metalin energia kuin power- ja sinfonisen metallin eeppisyys – melankolista yleistunnelmaa unohtamatta.
Gladenfold julkaisee neljännen albuminsa ”Soulbound” perjantaina 27. helmikuuta. Uunituoretta materiaalia kuullaan luonnollisesti myös livenä On The Rocksin levyjulkkareissa 9. huhtikuuta.
Illan avaa modernia metallia soittava Artkills. Raskaita riffejä ja mieleenpainuvia laulumelodioita tarjoileva helsinkiläisyhtye on saanut kiitettävästi huomiota kotimaisissa musiikkimedioissa – bändi valittiin Infernon kuukauden demobändiksi keväällä 2022 ja Kaaoszine poimi yhtyeen yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista nuorista metallibändeistä vuonna 2024. Artkillsin asemaa suomalaisella metallikentällä vakiinnutti myös viime vuonna julkaistu “Tightrope” -single, jolla vierailee tähtiartisti Redrama.
––––––––
Gladenfold (levyjulkkarit), Artkills
To 9.4.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu:
20:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 15 €
– ovelta 18 €
––––––––
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.



