STARBENDERS On The Rocksiin heinäkuussa!

Yhdysvaltain Atlantasta ponnistava vaihtoehtorockin säihkyvä nimi Starbenders saapuu On The Rocksiin keskiviikkona 1. heinäkuuta 2026. Yhtyeen Helsingin keikka on osa kansainvälistä “The Beast Goes On Tour” -kiertuetta. Liput myynnissä nyt Tiketissä!

Vuonna 2013 perustettu Starbenders tunnetaan tarttuvasta ja tyylitajuisesta soundistaan, jossa yhdistyvät glam rockin näyttävyys, rosoisen vaihtoehtorockin energia sekä new waven melodinen herkkyys. Yhtyeen keulahahmon, laulaja Kimi Shelterin intensiivinen lavaolemus, vahva visuaalinen identiteetti ja karisma ovat tehneet yhtyeestä live-yleisöjen suosikin.

Retroestetiikalla leikittelevä Starbenders julkaisi laajempaa kansainvälistä huomiota keränneen albuminsa “Love Potions” vuonna 2020 ja kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt “Take Back the Night” vahvisti yhtyeen asemaa entisestään modernin rockin kentällä. Nelikko yhdistelee isoja kertosäkeitä, särmikkäitä riffejä sekä ajankohtaista, itsevarmaa ilmaisua, jotka pääsevät täyteen voimaansa nimenomaan livenä.

Tästä illasta ei näyttävyyttä ja asennetta puutu!

––––––––

Starbenders (USA)
Ke 1.7.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu:
19:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 28 €
– ovelta 30 €

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...