Jungle Rot saapuu kesäkuussa ensi kertaa Suomeen!
Vuonna 1994 Yhdysvaltain Wisconsinissa perustettu Jungle Rot on kiertänyt maailmaa jo yli 30 vuoden ajan takoen raakaa ja groovaavaa death metallia ilman kompromisseja. Brutaalista soundistaan tunnettu yhtye esiintyy On The Rocksissa sunnuntaina 14. kesäkuuta. Mukana rymistelevät bangladeshilais-saksalainen KHNVM sekä kotimaiset death metal -jyrät Korpsesoturi ja Scythrow.
––––––––
Jungle Rot (USA), KHNVM (BGD/GER), Korpsesoturi, Scythrow
Su 14.6.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu:
19:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 30 €
– ovelta 33 €, mikäli jäljellä
––––––––
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.



