Kausti nähdään debyyttikeikallaan On The Rocksissa kesäkuussa!

Kausti tekee pop-biiseistä helposti lähestyttäviä ja mukaansatempaavia metalli-covereita. Yhtye nousi suuremman yleisön tietoisuuteen keväällä 2025, kun sen versiointi Sara Siipolan kappaleesta “Paskana” voitti Radio Suomipopin Perjantaibiisi -kilpailun. Sittemmin Kausti on tavoittanut jo kymmeniä tuhansia kuukausittaisia kuuntelijoita suoratoistopalveluissa.

Kaustin odotetulla debyyttikeikalla kuullaan kappaleita Gimmelistä Mirellaan ja Olli Halosesta Sara Siipolaan yhtyeen omalla, tunnistettavalla soundilla.

––––––––

Kausti
Ke 3.6.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu:
19:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 14 €
– ovelta 17 €

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...