Cherrie juhlii uraansa ainutlaatuisella Pohjoismaiden kiertueella, joka ulottuu toukokuussa On The Rocksiin! Liput keikalle tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 21. tammikuuta klo 11.

Cherrie on noussut yhdeksi Ruotsin rakastetuimmista artisteista. Kymmenen vuotta sitten julkaistu debyyttialbumi “Sherihan” mullisti ruotsalaisen R&B:n ja teki Cherriesta yhden genren merkittävimmistä nimistä.

Hänen musiikkinsa, täynnä identiteetin, rakkauden ja elämän kontrastien teemoja, on koskettanut yleisöjä ympäri maailmaa, vaikka hän on aina laulanut ruotsiksi. Loppuunmyydyt konsertit, Cherrie & Friends -illat sekä esiintymiset Yhdysvalloissa sekä Afrikassa todistavat hänen ainutlaatuista kykyään yhdistää kuulijoita. Hittikappaleet, kuten “Lämna han” ja “Aldrig Igen (må sådär)”, ovat tuoneet hänelle palkintoja Grammiksista P3 Guldiin ja yhteistyöt kansainvälisten nimien, kuten Stormzyn, Kehlanin ja Benjamin Ingrosson kanssa ovat vahvistaneet hänen asemaansa entisestään.

Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, Cherrie katsoo eteenpäin – mutta ennen sitä hän haluaa juhlia tätä matkaa yhdessä fanien kanssa.

––––––––

Cherrie (SWE)
Ma 7.5.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu
19:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä 30 €
– ovelta 35 €

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...