Legendaarinen ELONKERJUU julkaisee toukokuussa uuden albumin nimeltä Kahden maailman välissä. Levyn julkaisua juhlistaakseen yhtye esiintyy pitkästä aikaa klubikeikalla pääkaupungin syrämmes, On The Rocksissa!

Elonkerjuu teki vuonna 2024 komean paluun päivitetyllä kokoonpanolla, kun solisti Juha Lagström saapui takaisin yhtyeen rivistöön. Keikoilla eturivissä seisovat myös jo pitkään kokoonpanossa ollut solisti ja viulisti Osku Ketola sekä kitaristeina tutut Simo Ralli sekä Lenni Paarma, joka siirtyi rumpujen takaa kitaran varteen.

Luvassa on takuuvarman energinen keikka sekä runsas hittiputki. Yhtye on myynyt urallaan kultaa, platinaa ja huikeat quatroplatinaa sekä pokannut lukuisia Emma-palkintoja.

––––––––

Elonkerjuu (levyjulkkarit)
Pe 15.5.2026
On The Rocks, Helsinki

Aikataulu
20:00 Ovet

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 32 €
– ovelta 35 €, mikäli jäljellä

––––––––

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...