Hemma Beast – Myrskyn kolmas silmä On The Rocksissa helatorstaina!
Muinaistanssia ja kulttuurista hylkimistä taidokkasti yhdistelevä taidekollektiivi Hemma Beast tuo tänä keväänä yleisön nähtäväksi uusimman teoksensa ”Myrskyn kolmas silmä”.
Esitystä on valmisteltu viime elokuusta lähtien ja on kollektiivin pääkoreografin Richard Zuccherin mukaan ”ylivoimaisesti suuritöisin teos mitä olemme ikinä valmistelleet. Tosin emme ole juuri aikaisemmin valmistelleet mitään.”
Zuccher kertoo että teosta lähdettiin toteuttamaan ”Pettymyskin on kokemus”-teemaan, ja se miten hienosti teema näyttäytyy lopullisessa tuotteessa tuli yllätyksenä myös konkarikoreografillekin. ”Uskomattoman ankea olo ihan jokaisen harjoituksen jälkeen”.
Teos on herättänyt kiinnostusta myös kansainvälisesti ja se on tilattu esitettäväksi Frankfurtin Agility-messuilla kesäkuun alussa.
Suomen ensi-ilta nähdään Helatorstaina 14.5. On The Rocks -ravintolassa.
Illan aikana jaetaan myös vuoden 2026 Zarkus Poussa stipendi yhdelle nuorelle taiteilijalle.
Liput ennakkoon Tiketistä ja loput ovelta mikäli lippuja riittää!
Hemma Beast
To 14.5.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu
19:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 33 €
– ovelta 36 €, mikäli jäljellä
—
HAILER- KEIKAT
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.



