Listahittejä, emopoppia ja punk-asennetta! Jemina, Aatulove ja Nupu tarjoavat monipuolisen keikkaillan On The Rocksissa toukokuussa.
Upeilla teksteillään puhutteleva laulaja-lauluntekijä Jemina nousi yleisön tietoisuuteen keväällä 2024 viraalihitillään Ylpee. Suuria melodioita, vahvaa dynamiikkaa sekä rehellisiä tunteita kappaleissaan yhdistelevä artisti kertoo inspiroituvansa artisteista kuten Sia, Adele ja Imagine Dragons. Menestyksekästä matkaansa vuonna 2025 jatkanut artisti on kappaleillaan noussut toistuvasti Spotify-listoille. Oman musiikin lisäksi artisti on kirjoittanut kappaleita lukuisille kotimaisille artisteille, kuten Suvi Teräsniskalle, Nelli Matulalle sekä BESSille. Jeminan uusin julkaisu Kato mua nyt ilmestyi marraskuussa 2025.
Aatulove on alunperin Turengista ponnistanut poplupaus. Emoiskelmäksi musiikkiaan kuvaileva Aatulove saa kappaleisiin inspiraatiota omasta elämästään ja ihmissuhteista. Vuonna 2024 Aatulove nousi Maailman kaunein laulu feat. ELLIMEI –biisillään Spotifyn Top 50 -listan sijalle 22 ja Särkyvää-kappaleellaan listan sijalle 24. Keväällä 2025 julkaistu single Milloin äidit itkee? toi artistille uutta yleisöä ja keräsi satoja videoita TikTokissa jo ennen julkaisua.
Aatuloven ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 2019 ja sittemmin artisti on julkaissut myös kaksi albumia, joista viimeisimpänä lokakuussa 2023 ilmestynyt LOVEYOUAATU. Tällä hetkellä Aatulove valmistelee studiolla ensi keväänä ilmestyvää albumia, jonka ensimmäisenä singlenä toimii syyskuussa julkaistu kappale Onnenkyynelii. Kappale käsittelee surun piilottamista hymyllä ja halvalla humalalla. On helpompaa kilistää laseja yhdessä muiden kanssa kuin itkeä yksin. Voidaanko sopii et nää on vaan onnenkyynelii? Kappale on soundimaailmaltaan emopoppia, jossa on mukana myös kantrimaisia vivahteita. Biisin tuotti alalla asemansa vakiinnuttaneet Kris, Bo ja Goldmayn. Lyriikoista vastaa Aatuloven lisäksi mm. Ylpee -hitistään tunnettu Jemina.
Nupu on raikkaalla punk-asenteella varustettu yhtye, joka koostuu huippulahjakkaista muusikoista, biisintekijöistä ja tuottajista. Vuonna 2020 perustetun suomenkielistä, modernia bändipoppia esittävän Nupun live-esiintyminen ja energia ovat ensiluokkaista, ja yhtye on valmis täyttämään suuremmatkin esiintymislavat. Yhtyeen musiikissa kuuluu kesä, melodraama, rakkaus ja 2020-luvun nuoruus.
Nupu julkaisi lokakuussa vuonna 2022 debyyttialbuminsa Valheet, tupakka ja reivit ja on keikkaillut ahkerasti sen jälkeen. Nupu voitti joulukuussa 2023 Teoston ja Nelosen Uudet soundit -kilpailun, minkä myötä yhtye pääsee esiintymään 2024 kesän Jyväskylän SuomiPop-festivaalilla. Nupu on julkaissut viime vuosina singlet Kuumis, Petromelankolia, Kuokkavieras sekä Sä et ollu se ainoo, ja julkaisi Pakomatka-EP:n kesällä 2025.
Jemina, Aatulove, Nupu
Ke 13.5.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu
20:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 18 €
– ovelta 22 €
—
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.



