Ruotsalainen Naglfar esiintyy On The Rocksissa torstaina 23. huhtikuuta!
Vuonna 1992 Uumajassa perustettu melodisen black metalin suuruus on julkaissut seitsemän albumia, joista tuorein on vuoden 2020 “Cerecloth”. Yhtyeen viimeisimmästä Suomen-visiitistä on ehtinyt vierähtää jo tovi, joten nyt kannattaa suunnata lippukaupoille!
––––––––
Naglfar (SWE) + support
To 23.4.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu
19:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 32 €
– ovelta 35 €
––––––––
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi.
Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.
Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.
Saavuthan ajoissa paikalle, jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.
Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa: https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head
Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.



