Pauli Hanhiniemen Perunateatteri syyskiertueelle

Viime vuonna menestyksekkään paluun tehnyt Pauli Hanhiniemen Perunateatteri suuntaa jälleen tienpäälle. Solisti Pauli Hanhiniemen johtama rockkone nähdään lokakuussa On The Rocksissa. Liput keikalle ovat nyt ennakkomyynnissä Tiketissä

Pauli Hanhiniemen Perunateatteri julkaisi vuosina 1995-2004 kuusi albumia ja yhden kokoelmalevyn. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat Perso elämälle, Siipeen jos sain, Kaikille joskus käy niin, Yksinkertaista ja Vieraslista.

Pauli Hanhiniemen Perunateatteri
To 22.10.2026
On the Rocks, Helsinki

Aikataulu
19:00 Ovet

Liput
– ennakkoon Tiketistä alk. 32 €
– ovelta 35 €, mikäli jäljellä

YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

Eteispalvelumaksu 3,8 € / henkilö peritään ovella. Otathan maksuvälineet valmiiksi jonoa nopeuttaaksesi. Päällystakit, isot reput ja laukut on jätettävä narikkaan. Narikkajonoa nopeuttaaksesi, riisuthan takkisi valmiiksi.

Mikäli sinulla on pääsylippu puhelimessasi, säädäthän näytön kirkkauden korkealle, jotta lippu on helpompi lukea.

Saavuthan ajoissa paikalle jonojen välttämiseksi. Katutason baari palvelee jo päivällä.

Tapahtumat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita.

Paikan päällä on myynnissä korvatulppia.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin yhteydessä.

Turvallisempi tila
On The Rocksissa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle, väkivallalle, kiusaamiselle sekä vallan väärinkäytölle. Turvallisemman tilan periaatteet koskevat kaikkia asiakkaita, vierailijoita, työntekijöitä ja esiintyjiä, jotka ovat On The Rocksin tiloissa ja tapahtumissa:  https://www.rocks.fi/info/#turvallisuus-head

Saavutettavuus
On The Rocksin tila ei ole esteetön vaan tiloissa sijaitsee rappusia ja kynnyksiä. Katso tarkemmat saavutettavuustiedot: https://www.rocks.fi/info/#saavutettavuus-head. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.

 

Share this...