Silmien Takana -klubin keväässä ikivihreitä, tummia sävyjä ja vuoden tulokas

On the Rocksissa järjestettävä Silmien Takana -klubi jatkuu tammikuussa. Vuoden 2020 kevätkauden pääesiintyjinä nähdään Joose Keskitalo, Tommi Läntinen, Edu Kettunen, Jesse Markin ja Lasten Hautausmaa. Liput tulevat ennakkomyyntiin Tikettiin keskiviikkona 11. joulukuuta.

Tunnelmallisen Silmien Takana -klubin kevätkauden käynnistää Joose Keskitalo, jonka kuolemaa käsittelevää En lähde surussa -albumia ylistettiin alkuvuodesta mediassa laajalti. Samaa teemaa hän käsittelee myös tammikuun intiimillä soolokeikalla. Helmikuussa teemana on rakkaus, kun uutta vimmaista luomiskautta elävä Tommi Läntinen nousee On the Rocksin lavalle trionsa kanssa. Maaliskuun iltaa tähdittää Edu Kettunen, joka julkaisi kehutun, itsenäisyyttä tutkivan Kaivo aavikolla -levynsä lokakuussa ja on myynyt syksyn keikkansa järjestään loppuun. Huhtikuussa vieraaksi saapuu Soundin toimittajien vuoden tulokkaaksi tituleeraama Jesse Markin. Omaperäinen ja kaikin puolin kansainvälisellä tasolla operoiva artisti liikkuu musiikissaan luontevasti elektron, hiphopin ja indien kohtauspisteessä. Silmien Takana -klubille Markin on valinnut teemakseen on ulkopuolisuuden. Kevätkausi päättyy tummanpuhuvan Lasten Hautausmaan akustiseen bändikeikkaan. Alkuvuodesta uuden levyn julkaisevan Lasten Hautausmaan illan teemana on toivo.

Neljättä kertaa järjestettävän Silmien Takana -klubin konsepti perustuu riisuttuihin esityksiin, haastatteluun, vaihtuviin teemoihin sekä intiimiin tunnelmaan kynttilöiden loisteessa. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Jokaiselle illalle myydään rajallinen määrä lippuja ja suurin osa paikoista on istumapaikkoja.

Kevätkauden artistit ja teemat:

16.1. Joose Keskitalo – Kuolema 13 / 15 €
6.2. Tommi Läntinen – Rakkaus 16 / 18 €
5.3. Edu Kettunen – Itsenäisyys 25 / 28 €
2.4. Jesse Markin – Ulkopuolisuus 16 / 18 €
7.5. Lasten Hautausmaa – Toivo 16 / 18 €

LIPUT JA LISÄTIEDOT >>