Silmien Takana -klubin syksy pitää sisällään ulkomaista väriä ja levyjulkkarit

On the Rocksissa järjestettävän Silmien Takana -klubin syysohjelmisto on julkaistu. Vaihtuviin teemoihin, haastatteluun ja intiimiin tunnelmaan perustuvan klubikonseptin syyskauteen tuovat uusia tuulia mm. yhdysvaltalainen folk-artisti Joshua James ja levyjulkkareita juhliva The Hearing. Lisäksi lavalla nähdään pitkän linjan suosikkiartisti Jonna Tervomaa sekä viime vuosina Suomen lauluntekijäeliittiin kivunneet Topi Saha ja Jukka Nousiainen.

Silmien Takana -iltojen johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon valitun teeman kautta. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. “Upeinta tähän asti on ollut huomata, kuinka artistit räppäreistä soul-tähteen ovat olleet kuin kotonaan Silmien Takana -klubin lavalla. Haastatteluissa heitetty huoleton läppä ja syvienkin vesien soutaminen ovat näkyneet poikkeuksellisen välittöminä esiintymisinä”, kertoo klubin järjestäjä Mika Niemi.   

On the Rocks muuttuu Silmien Takana -iltoina tunnelmalliseksi keikkatilaksi. “Esiintymisistä pääsee nauttimaan kynttilöiden lämpimässä valossa. Lippuja myydään rajallinen määrä, jotta tila ei käy liian ahtaaksi, ja suurin osa paikoista on istumapaikkoja”, Niemi kuvailee.

SYKSYN ARTISTIT JA TEEMAT:

8.8. Joshua James – Discovering Responsibility 22 / 25 €

5.9. Jonna Tervomaa Tilassa – Rohkeus 20 / 22 €

3.10. Topi Saha – Teeskentely 13 / 15 €

7.11. The Hearing -levyjulkkarit – Demian 20 / 22 €

5.12. Jukka Nousiainen – Musiikin voima 13 / 15 €

 

Liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 20. toukokuuta klo 9.00.

Kerro kaverille:
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin